Luku 1.1

-Home sweet home, Moona huokaisi väsyneenä ja haukotteli.

Kira nuokkui. Lentokoneessa nautitut gintonicit pistivät mukavasti unettamaan. Moona vaihtoi muutaman kohteliaan sanan Englannin ja Suomen sääolojen eroista yrmeän taksikuskin kanssa.

-Perse puutuu, Kira jupisi.

Taksimatka Helsinki-Vantaan lentokentältä Kamppiin kesti hänen mielestään liian kauan. Moona ja Kira olivat juuri saapuneet häämessuilta Lontoosta. Viikonlopun mittainen työmatka oli vaatinut veronsa, vaikka hauskaa olikin ollut. Juhlayrityksen pyörittäminen vaati ajan hermoilla pysymistä myös häätrendien suhteen.

Taksi kurvasi tutun, jugend-tyylisen kerrostalon rapun eteen. Riuskin ottein kuski nosti naisten laukut kadulle ja jätti heidät sitten oman onnensa nojaan.

-Varsinainen asiakaspalvelun kuningas, Kira puuskahti.

-Olisiko hänen pitänyt kantaa sinut sisälle?

-No mikä jottei! Olenkin aina pitänyt möhömahaisista munkkipossuista!

-Lakkaa fantasioimasta ja ala tulla. Haluan nukkumaan, Moona hoputti.

Rappukäytävässä haisi ummehtuneelta kuten aina. Vanha hissi rämisi ja kolisi, mutta oli sentään useimmiten toimiva. Hissi pysähtyi viidenteen kerrokseen ja perässä raahattavat matkalaukut kolisivat, kun Moona kiskaisi omansa hissistä ulos.

-Älä käy riehumaan! Kira huudahti avatessaan ovea.

Moona pysähtyi ja aikoi tiuskaista Kiralle jotakin nasevaa, muttei äkkiä saanut suustaan sanaakaan. Kira oli saanut oven auki ja vastassa oli kaaos.

-Mitä helv..., Kira aloitti muttei voinut kuin tuijottaa kaaosta suu auki.

Oviaukosta avautui eteinen, joka oli täynnä kenkiä, laukkuja, takkeja ja lehtiä. Tämä kaikki olisi muutoin ollut ihan normaalia, jos tavarat eivät olisi olleet pitkin lattiaa. Eteisen peilikin oli sirpaleina lattialla.

-Oletan, että jätimme kämpän ehkä hivenen siistimpään kuntoon vaikka kiire tulikin? Moona henkäisi ja siirteli tavaroita edestään päästäkseen eteenpäin. Naiset kömpivät eteisestä olohuoneeseen.

-Ei voi olla totta! Kira voihkaisi.

Olohuone oli myös myllerretty täydellisesti. Televisio, stereot ja muu elektroniikka oli jätetty rauhaan. Kira katseli vaitonaisena hetken ja rynnisti sitten omaan huoneeseensa. Moona lysähti sohvalle, joka oli vedetty keskelle olohuonetta. Mitä ilmeisemmin naisten koko neljän huoneen asunto oli käännetty ympäri, tosin mitään ei kaiketi oltu viety.

-Ai kun vitun kiva! Kuului Kiran huuto jälleen. -Joku helvetin pervo on käynyt pikkuhousujeni kimppuun!

Moona nousi hitaasti ylös sohvalta. Tämä ei ollut todellista. Miten heille voisi sattua jotain tällaista?

Kira rynnisti takaisin olohuoneeseen.

-Katso nyt! Parhaat stringini on tuhottu!

Nainen piteli käsissään jotain, mikä näytti muutamalta kankaanpalaselta.

-Mitä ilmeisimmin niissä ei ollut paljoa tuhottavaa, Moona huomautti ja jäi tuijottamaan Kiraa.

Molemmat alkoivat nauraa hysteerisenä.

-Meidän täytyy soittaa ukille, Moona sanoi ja kaivoi jo kännykkää käsilaukustaan.

-Ukille? Soita poliisille! Tämä sairas tyyppi pitää saada vastuuseen heti paikalla! Kira melkein kirkui pitäen yhä kädessään alushousujen riekaleita.

Juuri kun Moona oli hakemassa isoisänsä numeroa, alkoikin hänen kännykkänsä soida.