Aamu koitti nopeammin kuin Kira ja Moona olisivat toivoneet. Naiset laahustivat puoliunessa portaita kohti, kun kuulivat viheltelyä yhdestä vierashuoneista. Molemmat vilkaisivat toisiaan, virnistivät ja hiippailivat oven taakse josta viheltely kuului. Ovi olikin raollaan. Eikä kukaan huomaisi jos he vain hieman raottaisivat sitä enemmän. Moona tökkäisi ovea sormellaan samalla kun Kira työnsi ovea kädellään. Kumpikin yllättyi toistensa teosta ja ovi lennähti auki. Moona pelästyi niin pahasti, että tönäisi Kiraa joka oli juuri astumassa oven luota pois, ettei kukaan näkisi häntä. Kesti vain sekunnin sadasosan verran kun molemmat kaatua rämähtivät lattialle Thorin eteen. Moona nosti katseensa ylös ja näki vettä tihkuvan miehen pyyhe ympärillään.
-Oliko teillä jotain asiaakin, vai tahdoitteko vain nähdä raavaan alastoman miehen? Thor virnuli naisille.
Miehen lihaksikas vartalo oli vesikarpaloita täynnä ja tämän hiukset valuivat hieman laineikkaana melkein olkapäille asti. Thor oli selkeästi pitänyt huolta kunnostaan ja hänellä oli sen verran lihasta, että niiden ylläpitämisessä oli varmasti työtä.
-Me... Minä.. Öh..., Moona aloitti takeltelemalla.
-On se kumma kun ei omassa kodissaan saa edes kävellä käytävillä ilman että pitää pelätä kaatuvansa jonkun alastoman hunsvotin edessä! Kira huuudahti, nousi ylös ja nakkeli niskojaan.
-Minä aion nyt mennä alakertaan ja syömään aamiaista, ja tämän tilanteen aion unohtaa kokonaan, Kira ilmoitti, veti Moonan mukaansa ja lähti kävelemään leuka pystyssä rappuja alas. Moona antoi Kiran vetää itseään ja tuijotti puolialastonta Thoria naama omituisessa virneessä.
Alakerrasta kuului mukava puheensorina naisten saapuessa aamupalalle. Tyyne Kivikoski oli jo tohkeissaan laittamassa kananmunia ja paistamassa pannukakkuja.
-Nyt syömään tytöt, munaa riittää tässä talossa ainakin joksikin aikaa! Mummo huudahti ja iski vaivihkaa silmää Tyrille.
-Miten minusta tuntuu, kuin meidän kotimme olisi kaapattu... ,Kira mutisi itsekseen ja tuijotti Tyriä, joka kehtasikin olla hellan edessä niin hyvännäköisenä.
-Ottakaa toki pannaria, Tyyne naureskeli ja kattoi molemmille naisille lautaset.
Samalla hän latoi molemmille lautasille viisi pannukakkua, kaatoi niille vaahterasiirappia ja köpötti tuomaan pekonia ja kananmunia.
-Eiköhän tällä aamupalalla nälkä lähde, Moona sanoi ja tuijotti lautastaan.
-Tällä aamupalalla lähtee myös terveys, Kira kivahti mutta iski haarukkansa pannukakkuihin ja mutisi jotain itsekseen samalla ahtaen ruokaa suuhunsa.
Thor saapui alakertaan yhdessä Artturin kanssa.
-Olen sitä mieltä, että tytöillä pitäisi olla jonkinlainen vartiosto aivan koko ajan, Thor selitti Artturille otsa rypyssä.
Artturi nyökytteli vakavana.
-Olen samaa mieltä. He tarvitsevat jonkun katsomaan peräänsä. Kira on sen verran kovapäinen, ettei koskaan tiedä missä hän huitelee, Arttui sanoi kuin huomaamatta, että Kira istui ruokapöydän ääressä.
-Hetkinen nyt! Kira huudahti. -Siis MINÄ osaan pitää huolen itsestäni, olen aikuinen nainen joka...
Kira tunsi kuinka Tyrin käsi kosketti hänen poskeaan.
-Sinulla oli vaahterasiirappia poskella, Tyr sanoi matalalla äänellä ja iski naiselle silmää.
Kira oli niin raivoissaan, ettei voinut muuta kuin tuijottaa miestä. Kuinka tämä kehtasi!?
-Anteeksi nyt, mutta minä en ainakaan halua jotain liehittelijää kannoilleni joka paikkaan minne menen, Moona sanoi ja laski haarukan pöydälle. -Nyt olen sitä mieltä, että haluaisin tietää mistä tämä kaikki oikein johtuu? Mitä täällä oikein tapahtuu?
-Aivan, Kira säesti. -Te selvästi tiedätte miksi asuntoomme murtauduttiin, ja miksi sieltä ei viety mitään vaikka arvotavaraa siellä oli vaikka muille jakaa.
Artturi vilkaisi ensiin Thoriin, sitten Tyriin. Hän ei ollut varma miten selittäisi asian. Tai halusiko edes selittää asiaa. Olisiko parempi, että tytöt tietäisivät vai olisiko parempi vain selittää jotain epämääräistä. Todisteita ei vielä oltu käsitelty, ja vaikka Artturi oli varma siitä kuka asunnossa oli käynyt, hän ei halunnut kertoa tytöille asiasta ennenkuin oli aivan sataprosenttisen varma.
-Meillä on omat epäilyksemme, joita emme voi tutkinnallisista syistä paljastaa, Thor ilmoitti matalalla ja virallisella äänellä.
-Oletko ihan harjoitellut tuota lausetta peilin edessä? Kira kivahti ja työnsi lautasen edestään pois.
-Kira kiltti, Artturi yritti. -Tiedät hyvin, että emme voi kertoa mitään sellaista mikä vaarantaisi tutkimuksen. Teidän täytyy nyt vain luottaa minuun.
-No minulle on ihan sama, kunhan et aio määrätä jotain hiton henkivartijoita meille, Moona ilmoitti, nousi ylös pöydästä ja käveli mielenosoituksellisesti Artturin ja Thorin välistä eteiseen.
Samalla hän huomasi kuinka Thor tuoksui todella hyvältä ja miehen vielä hieman kosteat hiukset kihartuivat aivan vähän latvoista. Moona pudisteli päätään ja juoksi rappuset ylös omaan huoneeseensa. Kira jäi vielä hetkeksi tuijottamaan isoisäänsä kasvoihin.
Artturi Kivikoski oli rauhallinen ja hellä mies. Hän rakasti tyttöjään ja harvoin kielsi heiltä mitään. Hän oli tottunut kaikenlaisiin kiukutteluihin, pyyntöihin ja itkuihin. Mutta kun hän päätti jotain se oli ja pysyi, siihen ei voinut vaikuttaa. Sen näki hänen kasvoistaan ja Kira tiesi, ettei mikään auttaisi. Isoisä ei aikoisi kertoa tämän enempää ja siihen oli tyytyminen.
-Hitto soikoon! Kira murahti ja poistui keittiöstä paukauttaen keittiön oven vielä mielenosoituksellisesti takanaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti