Alfa Romeossa vallitsi vaivautunut tunnelma. Thor oli jälleen sysätty takapenkille, ja Moona ja Kira mulkoilivat toisiaan edessä. Kiran kaasujalka painoi raskaana, mutta Thor ei myöntänyt edes itselleen pelkäävänsä. Mies mietti, mikä naisia mahtoi vaivata. Kira oli ärtynyt ja Moona selvästi vihainen. Jollakin tapaa sen täytyi liittyä Moonan häihin, Thor päätteli, vaikka arvasi, että viime aikaiset tapahtumat vaikuttivat myös naisten tunteisiin. Kriisin keskellä ihmiset reagoivat pienempiinkin asioihin voimakkaammin.
Kira teki tiukan jarrutuksen kurvattuaan Kivikosken lukaalin pihaan.
-Moona. Mikä on?
Moona vilkaisi peilin kautta Thoriin.
-Sinä. Ulos, Moona sanoi tiukasti.
Thor aukaisi suunsa väittääkseen vastaan, mutta päätti sitten nousta autosta. Mitäpä asia hänelle kuului.
Thorin paiskattua auton oven kiinni, Moona käänsi kasvonsa raivostuneena Kiraan.
-Oliko sinun ihan pakko?
-Ihan pakko mitä? Kertoa häistäsi?
-Niin. Mitä se kuuluu kenellekään ulkopuoliselle?
-Olisivathan he saaneet tietää sen joka tapauksessa, Kira sanoi hämmästyneenä Moonan reaktiosta. -Viimeistään alle kuukauden kuluttua!
-No se olisi ollut sen ajan murhe se. En pidä siitä, että levittelet asioitani ja...
-Levittelen asioitasi? Kira kiljaisi. -Ovatko hääsi jokin salaisuus? Onhan siitä ollut lehdissäkin, jumalauta!
Autoon laskeutui hiljaisuus.
-Moona... Itketkö sinä?
Kira laski kätensä Moonan olkapäälle. Moona pyyhkäisi nopeasti silmäkulmaansa.
-Se johtuu siitä... Murrosta? Kira kysyi. -Ja jännityksestä?
-Ehkä, Moona mutisi. -Tai sitten...
-Tai sitten mitä? Kira kysyi tiukasti.
-Jutellaan siitä joskus toiste. Ei se ole mitään tärkeää. Mennään jo. Thor näemmä levittelee käsiään tuskastuneen oloisena.
Moona ja Kira nousivat autosta, ja suuntasivat sisälle Thor vanavedessään. Oli lounasaika ja Moonan vatsa kurni nälästä. Hän oli tuskin ehtinyt riisua takkiaan, kun eteishallissa häntä vastaan juoksi mies kiukkuisin katsein.
-Moona! Mitä helvettiä täällä tapahtuu? Mikset ole kertonut minulle mitään?
Mies oli pitkä ja se jaksoi hämmästyttää Moonaa aina uudestaan kaikkien yhteisten vuosien jälkeenkin. Hänen ihonsa oli tummempi kuin Moonan ja juuri nyt hänen tummanruskeat silmänsä olivat lähes mustat kiukusta. Mies vaikutti suorastaan pelottavalta.
-Casimir..., Moona takelteli hiukan hämmentyneenä ja hänen lauseensa katkesi kun Casimir painoi huulensa rajusti Moonan huulille.
Thor kohotti hämmästyneenä kulmiaan ja Kira muljautti silmiään.
-Olin niin huolissani, Casimir henkäisi suudelman loputtua ja ravisteli Moonaa. -Sinun olisi pitänyt lentää välittömästi luokseni Berliiniin, ymmärrätkö?
-Ukki hoiti asian ihan hyvin, Moona sanoi. -Halusin hänen...
-Isoisäsi on vanha mies! Casimir sanoi kulmiaan rypistäen ja puristi Moonaa käsivarresta.
Kira huomasi Thorin käsien puristuvan nyrkkiin ja pyöritti varovasti päätään. Casimir Smirnov oli kiivas mies, seikka johon Moona oli alunperin rakastunutkin.
-Moona ja Kira! Ihana nähdä!
Eteishalliin rynnisti nuori nainen vaaleat hiukset hulmuen. Nainen teki kuitenkin äkkipysähdyksen ja katsahti Thoriin.
-No mutta kukas se tämä on?
Kira vilkaisi nopeasti Thoria ja tarttui häntä sitten kädestä kiinni.
-Thor on uusi poikaystäväni!
-Sinun mikä? Moonalta pääsi, mutta hän sulki suunsa nopeasti nähtyään Casimirin ilmeen.
Mies oli ollut niin ihana ja lempeä kun he olivat tavanneet. Helposti kiivastuva ja muutoinkin kiihkeä nuorimies. Mutta mitäpä lukiolaiselta voikaan odottaa. Moona oli rakastunut heti, samoin kuin Casimirkin. Mutta jossain vaiheessa, eikä Moona enää edes tiennyt koska, hän oli alkanut pelätä Casimirin kiivautta, hänen mustasukkaisuuttaan ja omistushaluaan. Moona oli ajatellut, että jos hän menisi miehen kanssa naimisiin, kaikki tämä jäisi menneisyyteen ja he olisivat onnellisia. Mutta jostain syystä hän ei enää ollut asiasta niin varma.
-No ohhoh, onpas uros! Melkeinhän tuo on komeampi kuin meidän pikku Casimir, Kerli naurahti ja taputti Casimiria poskelle.
Mies katsoi naista kuin hullua ja vääntäytyi kauemmas.
-Nooh... Thorilla on äärimmäisen fyysinen työ, siinä kasvaa yksi jos toinenkin lihas, Kira naurahti ja läimäytti Thoria takamukselle.
Miehen ilme oli näkemisen arvoinen. Kerlin silmät kapenivat viiruiksi ja hän jäi tuijottamaan Thoria. Kerli oli ollut Moonan hyvä ystävä ala-asteelta asti. He olivat olleet kuin paita ja peppu vielä lukioaikoinakin. Jostain syystä elämä oli vienyt molemmat naiset eri suuntiin, mutta Kerli oli silti suuri osa Moonan elämää ja hän halusi että Kerli tiesi kuinka hän tätä edelleen arvosti. Kaasoksi pyytäminen oli kunnianosoitus hyvälle ystävälle. Olihan Kerli hieman erilainen ja omalaatuinen nainen, lutkaksikin häntä oli kutsuttu. Mutta Moonalle tämä oli aina ollut hyvä ystävä, ja tulisi varmasti olemaankin. Ihmiset jotka elävät pitkään samassa kaupungissa ja käyvät samaa koulua läpi elämän, tulee väkisinkin hyviä ystäviä myös aikuisiässä.
-No niin. Hirmu kiva tavata kaikki, mutta nyt minä vien Moonan kotiin. Tarvitsemme laatuaikaa, eikö niin rakas? Casimir sanoi ja tarttui Moonaa käsivarresta.
Thorin mielestä hieman liiankin tiukkaan, ja alkoi vetää Moonaa ulko-ovelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti