Luku 5.2.

-Hei Kira, ihanaa päästä tänne käymään. Tässä on tosiaan sulhaseni Tyr Björk.
Moona seurasi tilannetta hämmentyneenä ja horjahti kun Thor ryntäsi hänen ohitseen.
-Ehdin tänne sittenkin vaikka luulin etten pääsekään, Thor sanoi ja siirtyi veljensä vierelle tuupaten tätä samalla kyynärpäällään.
-Me jo huolestuimmekin, etteikö bestmania kiinnosta..., kaasona toimiva Paula, morsiamen hyvä ystävä, sanoi ja iski silmää Thorille.

Moona arvioi naiset pikaisesti varsin tavallisen vaativiksi tapauksiksi. Janika Fagerholm oli pitkä, sporttisen oloinen nainen. Ruskea polkkatukka, kalliit merkkivaatteet Gantin paitoineen ja Hilfigerin housuineen ja tylsä meikki vastasivat Kiran Moonalle luomaa mielikuvaa. Kaaso Paula oli niin ikään pitkähkö ja vaaleaksi värjätyt hiukset ulottuivat lähes takamukseen saakka. Moona arveli hiusten olevan peräisin kampaajan kätköistä. Huvittuneena, ja samalla ärtyneenä, Moona pani merkille välittömästi Paulan luomat katseet Thoriin.

-Hauska tavata, Kira tointui ja ravisteli turhankin ytimekkäästi Tyrin kättä. -Olen Kira Talvitie. Tässä on serkkuni Moona Kivikoski. Hän tuli mukaani, sillä hän... Tuota... Hän hakee inspiraatiota omia häitään varten.
Moonan teki mieli kiljaista. Eikö Kira tosiaan keksinyt tuon parempaa hätävalhetta? Moonan ei auttanut muu kuin pysyä mukana ja kätellä Tyr, joka selvästi koitti pysyä tarinassa mukana.
-Minä olen Thor Björk, bestman, Thor tarttui Moonan käteen ja puristi sitä lujasti.
-Moona Kivikoski, Carpe Diemin toinen osakas ja siksi täällä, Moona sanoi ja mulkaisi Kiraa kiukkuisena.
-Krhm.. Kierretäänkö ensin juhlatilat? Kira ehdotti.
-Kierretään, Janika Fagerholm päätti ja siirtyi Kiran viereen.
Ryhmä lähti etenemään kohti juhlasalia ja Kira selosti samalla sisustusideoita, hotellin yöpymismahdollisuuksia hääsviitteineen ja kehui ruokapuolen kokit maasta taivaaseen. Thor jäi Moonan ja Paulan väliin toivoen, ettei kukaan möhläisi.
-Sinäkin siis olet menossa naimisiin? Thor kysyi Moonalta jotain rupatellakseen ja piristääkseen synkän näköistä naista.
-Olen, Moona vastasi lyhyesti.
-Häät ovat niin ihania! Paula huudahti. -Janikan ja Tyrin häistä tulee niin mahtavat. Täynnä romanttista tunnelmaa. Janika osaa järjestää juhlat kuin juhlat.
-Todella, Moona mutisi.
-Milloin hääsi ovat? Thor jatkoi rupattelulinjalla.
-Juhannuksena.
-Ensi vuonna?
-Ei kun tänä vuonna! Moona suorastaan kivahti.
-Ohhoh! Thor hämmästyi todella ja oli unohtaa vallitsevan tilanteen. -Mutta...
-Mutta me emme ole täällä puhumassa minun häistäni vaikka eräs nimeltä mainitsematon niistä höläyttikin, Moona sanoi tiukasti ja kääntyi kuuntelemaan Kiraa.

Kira selosti tarkasti kaiken mitä muisti paikasta ja vei hääparin katsastamaan suuren hallin kokoisen huoneen, jossa oli jo valmiiksi tuolit päälystetty ja pöydät katettu.
-Tännehän saa juuri sellaisen sisustuksen minkälaisen itse haluaa. Väriskaala on hyvin laaja, ja jos ei täältä löydy, voi hankkia toki erikseen oman maun mukaiset tekstiilit ja astiat, Kira selitti koko ajan hymyillen ja yrittäen olla katsomatta Tyriin tarpeettoman paljon.
Kaaso Paula ihasteli kaikkea suureen ääneen ja tarttui aina välillä Thoria kädestä huokaistakseen taas jotain valloittavaa yksityiskohtaa, jonka hän ehdottomasti haluaisi häihinsä. Thor murahteli jotain vastaukseksi mutta piti katseensa maassa kuin olisi miettinyt jotain todella tärkeää. Janika roikkui Tyrin käsipuolessa kuin takiainen ja lässytti miehelle kuin tämä olisi vähäjärkinen. Tyr vastaili vain murahduksin tai kohauttamalla olkapäitään, miestä ei selkeästi olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Eikä kestänytkään kauaa kun Paula ja Janika kävelivät innoissaan Kiran perässä kysellen, ihastellen ja suunnitellen häitä. Kun taas Tyr jättäytyi tarkoituksella jälkeen ja käveli Thorin ja Moonan kanssa taaempana.
-Ihme ettet itse ole ihastelemassa ja huokailemassa tätä paikkaa, vaikka olet itse menossa ihan piakkoin naimisiin, Thor huomautti.
Moona vilkaisi miestä vihaisesti. Mitä se kenellekään kuului koska hän oli menossa naimisiin, tai missä hän sen tekisi.
-En ole koskaan ollut niin innoissani tästä häätouhusta, Moona sanoi vakavana ja Thor sekä Tyr katsoivat toisiaan ihmeissään.
-Nainen, joka on menossa naimisiin, muttei ole kiinnostunut häätouhusta. Tässähän me todistamme maailman kahdeksatta ihmettä, Thor hekotti Tyrille, joka vain murahti jotain vastaukseksi.
-No eipä veljesikään näytä onnesta soikeana olevan, Moona kommentoi.
-Miehellä se on ihan eri asia, Thor sanoi ja laittoi käsivartensa veljensä ympärille. -Sitäpaitsi äitimuori toivoo kovasti että Tyr menisi pian naimisiin ja alkaisi hankkia jälkikasvua. Hän on jo niin vanha.
-Kuka tässä vanha on? Tyr murahti ja huokaisi syvään. Häntä ei tosiaan kiinnostanut.

-No niin tässä tämä paikka sitten olisi. Seuraavaksi varmaankin olisi hyvä katsoa hieman menua ja juomalistaa siitä mitä te haluaisitte tarjota vieraille. Hääkakun voi hankkia joko erikseen, tai sitten talon tekemänä. Ja voin kertoa, että hääkakut täällä ovat vallan mainioita, Kira selitti tekoinnostuneella äänellä.
-Oi kuinka mahtavaa! Tahdon ehdottomasti kaiken tarjottavan talon puolesta, en halua käyttää kuitenkaan liikaa aikaa sellaisiin asioihin. Tärkeintä on, että saan täydellisen puvun ja täydellisen kakun, Janika hehkutti ja Paula nyökytteli vieressä hyväksyvästi.
-Ja tärkein on tietysti oma kullannuppupuppulipöö mussukkani! Janika henkäisi ja takertui Tyriin kuin iilimato ja aloitti kiihkeän suudelman.
-He ovat niin rakastuneita! Paula henkäisi ja nojautui Thoriin kuin huomaamattaan.
-Aivan selvästi, Kira hymyili ja mietti mielessään, että toivottavasti hän ei näyttänyt siltä mitä ajatteli.
Moona pyöritteli Thorille silmiään ja näytti kädellään oksentamisen merkkiä. Thorin oli pakko naurahtaa. Janika päästi otteensa Tyristä ja halusi heti tietää, mikä Thoria niin kovasti nauratti.
-Ihan vain teidän tuleva onnenne minua naurattaa, olen niin tyytyväinen Tyrin puolesta, Thor selitti vakavin kasvoin.
Janika veti Tyrin mukaansa kohti kahviota ja mies tönäisi Thoria olkapäähän. Thor yritti pidätellä uutta naurun pyrskähdystä. Kierros päättyi siis kahvilaan jossa ryhmä istuutui keskustelemaan päätöksistä.
-Tosiaan, tänään ei vielä voida ruokia päättää. Tänne pitää ilmoittaa viikko etukäteen ruoan ja kakkujen maistelusta tarjoiluja varten, Kira ilmoitti ja otti esille kansionsa.
-Haluaisin senkin pois alta mahdollisimman nopeasti, Janika ilmoitti ja otti Tyriä kädestä kiinni. -Meille sopii tulla tänne maistelemaan milloin vain, ja jos Tyr ei pääse mukaan niin Paula ainakin pääsee. Eihän sinua haittaa kulta, vaikka me Paulan kanssa päättäisimmekin ruoat ja kakun, eihän rakas? Janika henkäisi.
-Juuei, Tyr sanoi ja katsoi Kiraa melkein kärsivästi.
-Selvä, miltä ensi viikon perjantai kuulostaisi? Ehdin sopivasti aamupäivällä tulla vielä yhdelle asiakaskäynnille ja sen jälkeen minulla onkin oman serkun polttarit, Kira naurahti ja iski Moonalle silmää.
Sekä Paula että Janika jättivät koko huomautuksen huomiotta ja alkoivat yhdessä miettiä, millaiset astiat sopisivat Janikan häihin. Tapaaminen päättyi kuitenkin rauhallisissa merkeissä ja morsian sekä kaaso olivat molemmat selkeästi onnellisia ja innoissaan tulevasta tapahtumasta. Sulhanen ei näyttänyt olevan kiinnostunut oikein mistään ja Thoria jostain syystä vain nauratti koko ajan. Moona murjotti edelleen ja Kira halusi vain päästä nopeasti kotiin takaisin. Hänellä ei muita tapaamisia ollutkaan pariin päivään.

Luku 5.1. Hei me mennään naimisiin!

-Mitäs tuo oli olevinaan? Kira kysyi ihmeissään Moonalta, joka käveli ripeästi autoa kohti niin, että Thor joutui harppomaan saadakseen naiset kiinni.

-Mikä oli mitä? Moona tuhahti samalla kun avasi auton oven ja asettautui etupenkille.

Vain Kiralla oli ajokortti. Moona ei ollut koskaan ollut tarpeeksi kiinnostunut ajamisesta, yleensä hän kulkikin joko taksilla tai käytti isoisän autoa ja autonkuljettajaa. Eläkkeelle jäätyään isoisä ei pahemmin käynyt missään, joten sekä autot, että autonkuljettaja seisoivat lähinnä parkissa odottamassa, että jotain tapahtuisi.

-Keskeytit minut juuri kun olin sanomassa että sinä olet...

Kira ei kuitenkaan saanut lausettaan loppuun kun Moona paukautti auton oven kiinni ja alkoi tuijottaa vihaisena eteenpäin. Kira katsoi Thoria, joka kohotti vain olkapäitään ja kapusi takapenkille. Kira pudisteli päätään ja meni ajajan paikalle.

-Ollaan sitä nyt niin tärkeileviä..., nainen huomautti ja käynnisti auton.

Kira kaarsi pihalta hitaasti ajotielle ja upouuden oloinen viininpunainen Alfa Romeo välkkyi auringon valossa. Kira oli aina ollut kiinnostuneempi autoista kuin Moona, joka tyytyi mielellään siihen, että joku toinen ajoi hänen puolestaan. Miksi ajaa itse, jos joku voi tehdä sen puolestasi, Moonalla oli tapana sanoa. Sekä isoisä, että Kira pitivät naista hemmoteltuna, mutta isoisä ei koskaan raaskinut pakottaa Moonaa autonrattiin, eikä Helsingin keskustassa usein omaa autoa olisi tarvinnutkaan.

Thor murjotti auton takapenkillä. Häntä ei ainoastaan ärsyttänyt, ettei ollut päässyt veljensä mukana tärkeään tapaamiseen, vaan myös se, että hänet oli automaattisesti työnnetty takapenkille. Kaiken järjen mukaan hänen pitäisi olla ratissa. Koko automatkan aikana kukaan ei sanonut sanaakaan. Moona tuijotti eteensä vihaisena, Kira mietti miksi ihmeessä Moona murjotti ja Thor torkkui suu auki kuorsaten. Ei kestänyt kauaa kun auto kiiti Kalastajatorpan pihalle. Thor heräsi takapenkillä ja nousi istumaan. Häntä hävetti. Hän oli nukahtanut. Millainen henkivartija oikeasti nukahtaa auton takapenkille kuin pieni lapsi. Mies astui ulos autosta ja hieraisi pari kertaa silmiään. Ei voi olla totta, he olivat Kalastajantorpalla, mitä hittoa he siellä tekivät? Mies katseli hieman varuillaan ympärilleen ja vaikutti säikähtäneeltä.

-Näytät ihan kanilta, joka on joutunut ketunkoloon tai jotain muuta naurettavaa, Kira huomautti Thorille samalla kun kolmikko käveli suurien pylväiden läpi sisälle rakennukseen.

Heti ensimmäisenä avautui eteen suuri halli, joka kiilteli puhtauttaan.

-Paikka, jossa minä en omia häitäni viettäisi, Moona puuskahti Kiran takana.

-Vanajanlinna ei nyt hirveästi poikkea tästä paikasta, Kira sanoi ja heilautti samalla kättään pariskunnalle, joka käveli heitä kohti.

Kira oli tavannut morsiamen jo muutamia kertoja. Nainen ei ollut kovin kummoinen morsian, hankala ja todella vaativa. Tosin se teki Kiran työstä juuri mahtavaa, että hän onnistui kaikista vaativimmankin morsiamen mielestä järjestää häät, jotka olivat ikimuistoiset ja täydelliset. Morsian oli ollut varsin ärsyttävä, eikä missään vaiheessa miettinyt mitä sulhanen olisi asioista sanonut. Ensimmäiset hääpaikatkin he olivat käyneet kolmisin morsiamen ja kaason kanssa. Kirasta tuntui, että kaasokin oli enemmän mukana häiden järjestämisessä kuin sulhanen. Mutta tällä kertaa sulhanen oli myös mukana. Kira oli jo mielessään kuvaillut noin keski-ikäisen puoliksi kaljun bisnessmiehen, joka teki mitä vain nuoren ja kauniin morsiamen vuoksi. Kun pariskunta kääntyi ja lähti kävelemään Kiraa kohti kaaso vanavedessään, hänen suunsa loksahti auki. Kira kuuli Moonan haukkovan henkeään vierellään.

Luku 4.3.

Miehet sävähtivät oven paukahtaessa kiinni.

-Pahoittelen, Artturi sanoi hiukan nolona. -He ovat...

Thor heilautti torjuvasti kättään.

-Reaktio on ihan luonnollinen. He ovat varmasti vielä järkyttyneitä tapahtuneesta ja silloin ihmiset vain käyttäytyvät epätavallisesti.

-Olemme nähneet pahempaakin, Tyr nyökytteli.

-Soitin aamulla Kaleville... Virkkuselle, Artturi jatkoi. -Hän lupasi keskustella vielä kanssanne, mutta alustavasti oli puhetta siitä, että te jatkaisitte tämän asian parissa. Venäjän mafia on teidän erikoisosaamisen aluettanne ja arvostan sitä todella. Jos tutkinta antaa ymmärtää, että tämä on vain jonkun muun höyrähtäneen sekopään päähänpisto, niin palaatte aiempaan toimeksiantoonne ja juttu siirtyy normipoliisin tutkintaan.

Björkin veljekset nyökkäsivät. Näin he olivat arvelleet tilanteen etenevänkin. Tyr ja Thor olivat todellakin erikoistuneet venäläiseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen. He olivat pelottavan tehokas kaksikko ja vaikeuttaneet huomattavasti itänaapurista tulleen rikollisuuden toimintaa. He kuuluivat Keskusrikospoliisin salaiseen Otso-ryhmään, jonka tarkoin valikoidut jäsenet soluttautuivat, tutkivat terrorismia ja laajamittaista järjestäytynyttä rikollisuutta Suomessa, sekä toimivat myös vakoilutehtävissä. Otso-ryhmän toiminta oli peitellympää kuin mediassa julkisuuttakin saaneen Karhuryhmän, mutta sen toimintakaan ei aina kestänyt päivänvaloa.

Edes Artturi Kivikoski ei tiennyt Otso-ryhmän olemassaolosta, vaikka olikin heidän kanssaan parasta aikaa tekemisissä. Hän uskoi, että osin ystävyydestäkin Kalevi Virkkunen otti murtoasian näin vakavasti. Björkin veljekset arvelivat tuntevansa ylimmän esimiehensä aivoitukset paremmin. Kira Talvitie ja Moona Kivikoski olivat erinomaisia syöttejä, jos murto todellakin oli Stravinskien tekosia. Kivikosken perheellä oli pitkä ja synkkä historia Stravinskien kanssa, ja lisää saattoi olla luvassa.

-Teemme niin, että Thor jää tänne, Tyr päätti ja vilkaisi kelloaan. -Minulla on... henkilökohtainen meno, jota en voi siirtää enää.

Thor vilkaisi Tyriin ja nyökkäsi.

-Välitä pahoitteluni Janikalle, hän mutisi.

-Illan tullen vaihdamme vuoroa. Minä pysyn tyt... naisten... neitien seurassa ja vapautan Thorin. Teemme 12 tunnin vuoroja, Tyr jatkoi.

-Virkkunen järjestää tätä asiaa varten varmasti vielä kaksi muuta miestä, Thor sanoi hiukan toiveikkaasti. Hän ei pitänyt turvamiestehtävistä, sillä hän inhosi jonkun perässä roikkumista. Olkoonkin, että hän oli kiinnittänyt huomiota siihen, että toisella tytöistä oli silmiä hivelevä takamus, jota vahtisi mielellään.

-Hienoa, Artturi sanoi ja puristi vielä kiitokseksi molempien miesten kättä. -Olkaa täällä kuin kotonanne. Pyritään luomaan sellainen tunnelma, että tytötkin sopeutuisivat tähän mahdollisimman hyvin. Ikään kuin olisitte meillä vierailemassa, ettekä työtehtävissä.

-Pyrimme siihen, Thor lupasi ja yritti hillitä virnistystään.

-Minun täytyy valitettavasti jo juosta, Tyr pahoitteli. -Mutta tapaamme vielä illalla.

Sen sanottuaan Tyr suoriutui ulos kulmat kurtussa.

Kira suki kiukkuisin ottein pitkiä mustaksi värjättyjä hiuksiaan. Hän oli ärtynyt todenteolla ja kosketti poskeaan vielä kerran. Hän syytti sekavaa mielentilaansa eilisen järkyttävästä kotiinpaluusta ja sitä seuranneista huonoista yöunista.

Hän kieputti tukkansa löysäksi nutturaksi päälaelleen ja napautti sen hauenhampailla kiinni. Huolettoman seksikästä, Kira ajatteli ja virnisti peilikuvalleen. Mustat farkut, harmaa tyköistuva paitapusero ja napakka jakku tekivät kokonaisuudesta asiallisen.

-On se mukavaa, että sinäkin osallistut toisten hääriemuun pukeutumalla noin värikkäästi, Moona tuhahti.

-Tätä kutsutaan tyylitajuksi, Kira selitti. -Pinkit possut sopivat lasten kuvakirjoihin, ei raakaan ja kovaan bisnesmaailmaan.

Moona röhkäisi ja naiset purskahtivat nauruun.

-Koita sitten käyttäytyä, Kira sanoi saatuaan hirnumisensa aisoihin. -Tästä on tulossa hyvällä lykyllä muhkea potti, jos se eukko aikoo todella antaa meidän käsiimme kaiken.

-Minä lupaan vain nyökytellä hiljaa vieressäsi, Moona lupasi ja räpytteli viattomasti sinisiä silmiään.

-Osaatko sinä todella nyökytellä hiljaa?

Tytöt pyörähtivät ympäri ja katsoivat kiukkuisesti Thoria, joka nojaili kädet puuskassa Kiran huoneen ovenpieleen. Asento vain korosti miehen käsivarsia.

-Mitä sinä täällä teet? Kira kysyi ja kohotti kulmiaan.

-Herra Kivikosken toiveen... Vai pitäisikö sanoa, että määräyksen mukaan, minulla on kunnia viettää tämä päivä teidän ihastuttavassa seurassanne.

Thor myönsi itselleen, että seura tosiaan oli varsin ihastuttava ja mukavaa vaihtelua vastaaviin tehtäviin, jossa lähinnä näki möhömahaisia bisnesmiehiä. Moonalla oli siniset farkut, jotka korostivat turhankin hyvin hänen takamustaan, sekä pinkki paitapusero, josta Thor olisi mielellään avannut vielä yhden napin.

-Mahtavaa, Moona mutisi. -Ukki taisi tehdä juuri sen, mitä pelkäsinkin.

-Et sinä voi tulla mukaan asiakastapaamiseeni! Kira älähti. -Millä minä sen selitän? Moona nyt vielä menee, koska hän on yrityksemme toinen osakas, mutta...

-Luotan kekseliäisyytesi, Thor lupasi.

Kira huokaisi ja muljautti silmiään.

-Minkä alan yritys teillä on? Thor uteli. -Meidän täytyy hiukan muutenkin rupatella tapaamistanne ihmisistä ja muista käytännön asioista...

-Juhla-alan yritys. Järjestämme pääasiassa häitä, mutta jonkin verran myös syntymäpäiviä, yritysten juhlia sun muuta sellaista, Moona selvitti asiallisesti.

-Siksikö olitte häämessuillakin?

-Osin siksi, Kira vahvisti. -Ja tietysti siksikin, että Moona...

-Mihin aikaan se tapaaminen oli? Eikö meillä ole jo kiire? Moona keskeytti ja punastui.

Kira vilkaisi serkkuaan hämmentyneenä ja sitten kelloaan.

-On kiire!

Luku 4.2.

Aamu koitti nopeammin kuin Kira ja Moona olisivat toivoneet. Naiset laahustivat puoliunessa portaita kohti, kun kuulivat viheltelyä yhdestä vierashuoneista. Molemmat vilkaisivat toisiaan, virnistivät ja hiippailivat oven taakse josta viheltely kuului. Ovi olikin raollaan. Eikä kukaan huomaisi jos he vain hieman raottaisivat sitä enemmän. Moona tökkäisi ovea sormellaan samalla kun Kira työnsi ovea kädellään. Kumpikin yllättyi toistensa teosta ja ovi lennähti auki. Moona pelästyi niin pahasti, että tönäisi Kiraa joka oli juuri astumassa oven luota pois, ettei kukaan näkisi häntä. Kesti vain sekunnin sadasosan verran kun molemmat kaatua rämähtivät lattialle Thorin eteen. Moona nosti katseensa ylös ja näki vettä tihkuvan miehen pyyhe ympärillään.

-Oliko teillä jotain asiaakin, vai tahdoitteko vain nähdä raavaan alastoman miehen? Thor virnuli naisille. 

Miehen lihaksikas vartalo oli vesikarpaloita täynnä ja tämän hiukset valuivat hieman laineikkaana melkein olkapäille asti. Thor oli selkeästi pitänyt huolta kunnostaan ja hänellä oli sen verran lihasta, että niiden ylläpitämisessä oli varmasti työtä.

-Me... Minä.. Öh..., Moona aloitti takeltelemalla.

-On se kumma kun ei omassa kodissaan saa edes kävellä käytävillä ilman että pitää pelätä kaatuvansa jonkun alastoman hunsvotin edessä! Kira huuudahti, nousi ylös ja nakkeli niskojaan.

-Minä aion nyt mennä alakertaan ja syömään aamiaista, ja tämän tilanteen aion unohtaa kokonaan, Kira ilmoitti, veti Moonan mukaansa ja lähti kävelemään leuka pystyssä rappuja alas. Moona antoi Kiran vetää itseään ja tuijotti puolialastonta Thoria naama omituisessa virneessä.

Alakerrasta kuului mukava puheensorina naisten saapuessa aamupalalle. Tyyne Kivikoski oli jo tohkeissaan laittamassa kananmunia ja paistamassa pannukakkuja.

-Nyt syömään tytöt, munaa riittää tässä talossa ainakin joksikin aikaa! Mummo huudahti ja iski vaivihkaa silmää Tyrille.

-Miten minusta tuntuu, kuin meidän kotimme olisi kaapattu... ,Kira mutisi itsekseen ja tuijotti Tyriä, joka kehtasikin olla hellan edessä niin hyvännäköisenä.

-Ottakaa toki pannaria, Tyyne naureskeli ja kattoi molemmille naisille lautaset. 

Samalla hän latoi molemmille lautasille viisi pannukakkua, kaatoi niille vaahterasiirappia ja köpötti tuomaan pekonia ja kananmunia.

-Eiköhän tällä aamupalalla nälkä lähde, Moona sanoi ja tuijotti lautastaan.

-Tällä aamupalalla lähtee myös terveys, Kira kivahti mutta iski haarukkansa pannukakkuihin ja mutisi jotain itsekseen samalla ahtaen ruokaa suuhunsa. 

Thor saapui alakertaan yhdessä Artturin kanssa.

-Olen sitä mieltä, että tytöillä pitäisi olla jonkinlainen vartiosto aivan koko ajan, Thor selitti Artturille otsa rypyssä. 

Artturi nyökytteli vakavana.

-Olen samaa mieltä. He tarvitsevat jonkun katsomaan peräänsä. Kira on sen verran kovapäinen, ettei koskaan tiedä missä hän huitelee, Arttui sanoi kuin huomaamatta, että Kira istui ruokapöydän ääressä.

-Hetkinen nyt! Kira huudahti. -Siis MINÄ osaan pitää huolen itsestäni, olen aikuinen nainen joka... 

Kira tunsi kuinka Tyrin käsi kosketti hänen poskeaan.

-Sinulla oli vaahterasiirappia poskella, Tyr sanoi matalalla äänellä ja iski naiselle silmää. 

Kira oli niin raivoissaan, ettei voinut muuta kuin tuijottaa miestä. Kuinka tämä kehtasi!?

-Anteeksi nyt, mutta minä en ainakaan halua jotain liehittelijää kannoilleni joka paikkaan minne menen, Moona sanoi ja laski haarukan pöydälle. -Nyt olen sitä mieltä, että haluaisin tietää mistä tämä kaikki oikein johtuu? Mitä täällä oikein tapahtuu?

 -Aivan, Kira säesti. -Te selvästi tiedätte miksi asuntoomme murtauduttiin, ja miksi sieltä ei viety mitään vaikka arvotavaraa siellä oli vaikka muille jakaa. 

Artturi vilkaisi ensiin Thoriin, sitten Tyriin. Hän ei ollut varma miten selittäisi asian. Tai halusiko edes selittää asiaa. Olisiko parempi, että tytöt tietäisivät vai olisiko parempi vain selittää jotain epämääräistä. Todisteita ei vielä oltu käsitelty, ja vaikka Artturi oli varma siitä kuka asunnossa oli käynyt, hän ei halunnut kertoa tytöille asiasta ennenkuin oli aivan sataprosenttisen varma.

-Meillä on omat epäilyksemme, joita emme voi tutkinnallisista syistä paljastaa, Thor ilmoitti matalalla ja virallisella äänellä.

-Oletko ihan harjoitellut tuota lausetta peilin edessä? Kira kivahti ja työnsi lautasen edestään pois.

-Kira kiltti, Artturi yritti. -Tiedät hyvin, että emme voi kertoa mitään sellaista mikä vaarantaisi tutkimuksen. Teidän täytyy nyt vain luottaa minuun.

-No minulle on ihan sama, kunhan et aio määrätä jotain hiton henkivartijoita meille, Moona ilmoitti, nousi ylös pöydästä ja käveli mielenosoituksellisesti Artturin ja Thorin välistä eteiseen. 

Samalla hän huomasi kuinka Thor tuoksui todella hyvältä ja miehen vielä hieman kosteat hiukset kihartuivat aivan vähän latvoista. Moona pudisteli päätään ja juoksi rappuset ylös omaan huoneeseensa. Kira jäi vielä hetkeksi tuijottamaan isoisäänsä kasvoihin. 

Artturi Kivikoski oli rauhallinen ja hellä mies. Hän rakasti tyttöjään ja harvoin kielsi heiltä mitään. Hän oli tottunut kaikenlaisiin kiukutteluihin, pyyntöihin ja itkuihin. Mutta kun hän päätti jotain se oli ja pysyi, siihen ei voinut vaikuttaa. Sen näki hänen kasvoistaan ja Kira tiesi, ettei mikään auttaisi. Isoisä ei aikoisi kertoa tämän enempää ja siihen oli tyytyminen.

-Hitto soikoon! Kira murahti ja poistui keittiöstä paukauttaen keittiön oven vielä mielenosoituksellisesti takanaan.

Luku 4.1 Every Breath You Take

Moona ja Kira astuivat matkalaukkuineen suuren mustan maastoauton kyytiin. Kukaan ei sanonut mitään. Thor ja Tyr istuivat molemmat etupenkillä, tytöt ja Artturi istuivat takana. Molemmat nojasivat voipuneen isoisänsä olkapäähän. Koko matkan aikana kukaan ei sanonut mitään. Saavuttuaan perille tytöt olivat molemmat ehtineet nukahtaa takapenkille. Thor astui ulos autosta, ja auttoi Kiran ulos toiselta puolelta, samalla kun Tyr auttoi Moonaa. Artturi Kivikoskea ei kukaan auttanut, hän toki osasi tulla ulos autosta ihan itsekin. 

Sekä Thor että Tyr jäivät hetkeksi katsomaan asuntoa, joka sijaitsi sopivasti meren rannalla. Oikeastaan rakennusta ei voinut sanoa asunnoksi, se oli liian iso sellaiseksi. Oikea sana olisi ollut varmaankin kartano tai jotain sinnepäin. Vanha rakennus seisoi jykevänä tontillaan. Rakennuksen takaa lähti selkeästi jonkinlainen puistoalue jonka pihalla oli aivan varmasti uima-allas. Ainakin Thor oli siitä aivan varma. Ennenkuin kukaan ehti ulko-ovelle asti lennähti ovi auki, ja ulos astui harmaapäinen naisihminen.

-Missäs helvetissä sitä on luuhattu? Nainen karjahti ja hyppeli melkein tasajalkaa oven edessä. -Tulkaa nyt perkele sisään sieltä kylmästä, ihanhan tässä römpsätkin jäätyy!

Thor ja Tyr jäivät hetkeksi tuijottamaan ja sisäistämään mitä mummo oli juuri sanonut.

-Tervetuloa hullujen huoneelle, Kira virnisti miehille ja juoksi halaamaan mekkaloivaa mummelia.

-Hei mummo! Kira huudahti ja kiersi kätensä naisen ympärille.

-Sieltä ne tuhlaajatytöt taas palaavat kotiin kun on tullut hurviteltua liikaa. Kyllä minä tiedän mitä te tytöt touhuatte, mummeli mutisi samalla kun veti Moonan syleilyynsä myös ja ohjasi tytöt sitten sisälle.

Artturi, Thor ja Tyr seurasivat mummon esimerkkiä. Sisällä ensimmäisenä tuli vastaan suuri eteishalli, josta johti rappuset yläkertaan. Itseasiassa rappuset menivät molemmin puolin hallia ja ylhäällä oli rappujen välissä parvi, jonne oli sijoitettu muutamia kutsuvia sohvatuoleja. Ja tämä oli selkeästi vain yksi osa taloa. Mummo johdatti kaikki ovesta joka vei talon suureen keittiöön.

-Nyt murua rinnan alle, niin kasvaa järki ja tukka! Mummo kailotti samalla kun alkoi kolistella keittiössä.

-Tyyne rakas, meillä on kyllä henkilökuntaa joka voi... Artturi aloitti mutta päätti että oli järkevämpää olla hiljaa ja antaa sisarensa touhuta.

Moona ja Kira istuutuivat molemmat suuren keittiönpöydän ympärille ja Tyyne-mummo alkoi vatkata jättimäistä kulhoa, johon hän oli ehtinyt rikkoa ainakin tusinan kananmunia.

-Pojat ovat ihan nälkäkuoleman partaalla. Etkö sinä näe, että nuoret, kasvuiässä olevat miehet tarvitsevat paljon ravintoa? Mummeli metelöi samalla hakaten vatkainta kulhossa kieli ulkona suusta. -Hyvvää tästä tullee!

-Jaaha, tehdään kaikki nyt Tyyne onnelliseksi ja istutaan pöydän ääreen ilta-aterialle, Artturi mutisi miehille ja ohjasi heidät istuutumaan.

-Me olemme valitettavasti virantoimituksessa, emme voi... Tyr aloitti mutta mummon riuska käsi ohjasi miehen jo istumaan pöydän ääreen.

Mummo taputteli Tyriä päähän samalla kun veti toisella kädellä Thorin istumaan pöydän ääreen.

-Ei kannata suututtaa Tyyneä, hän kyllä peittoaa raavaimmankin miehen, Artturi naurahti ja iski silmää sisarelleen.

Tyyne tuhahti jotain ja meni jälleen hetkeksi hellan ääreen. Muutamassa minuutissa kaikilla oli herkullisen tuoksuista munakasta lautasellaan ja tunnelma oli yllättävän rento. Moona vain kosketteli ruokaansa haarukallaan samalla kun Kira ahtoi ruokaa kupuunsa.

-En olekaan syönyt mitään moneen tuntiin, kauhea nälkä! Nainen ilmoitti suu täynnä ruokaa.

-Aivan oikein, nuori nainen tarvitsee ravintoa, jotta jaksaa sitten pulautella vauvoja myöhemmin! Mummo kailotti jälleen ja istahti vihdoin Thorin viereen.

-Nuori mies, maistuuko muna?

Thor kiemurteli tuolillaan yrittäen pitää itsensä asiallisessa virantoimitusasenteessa. Hän oli lyhyen virkauransa aikana ollut monenlaisissa tilanteissa, sellaisissakin jotka eivät päivänvaloa olisi kestäneet. Tämä hetki kuitenkin kuului värikkäisimpiin, vaikka hän tiesikin että vanhuksilla saattoi vanhemmalla iällä alkaa päänupissa heittämään.

-Kiitos maistuu, Thor mutisi. Munakas oli kyllä todella hyvää.

-Meidän Kirakin on aina ollut munan perään, Tyyne kertoili. -Moonalla sen sijaan sen saanti on jäänyt vähän vajaaksi.

-Tyyne-kiltti, riittää..., Artturi Kivikoski yritti rauhoitella vauhtiin päässyttä siskoaan.

Moona ja Kira olivat Tyyne-tätiinsä tottuneita, mutta vieraiden läsnäollessa heitäkin hävetti. Moonalla ei alunperinkään ollut ruokahalua ja se vähäkin oli juuri katoamassa.

-Minulle ei yksi muna kyllä riitä, vanha rouva sanoi tuohtuneena. -Kerrankin minä...

Samassa Tyynen pää nuokahti. Tyr nousi paikaltaan hätääntyneen näköisenä.

-Istu alas, Kira sanoi ja pyydysti munakasta haarukkaansa. -Hän vain nukahti.

-Minä nukahdan kohta myös, Artturi tunnusti ja pyyhki suupielensä lautasliinaan. -Ja taidan vetäytyä yöpuulle. Te tytöt voisitte tehdä samoin.

-Entäs nuo? Moona kysyi viitaten Tyriin ja Thoriin.

-Me jäämme tänne valvomaan, Thor nyökkäsi tuimana.

-Voi kuinka herttaista..., Kira mutisi itsekseen. Ei kai kukaan nyt tänne tulisi?

-Yksi asia vielä, Artturi sanoi samalla kun nousi pöydästä. -Kira ja Moona, nyt vähän aikaa ainakin toimitaan niin, ettette mene yksin mihinkään. Mitä sinulla oli Moona huomenna ohjelmassa?

-Ei mitään, Moona sanoi. -Lähinnä pitää miettiä erään asiakkaan pukua, omaanikin ja...

-Mites Kira?

-Minulla on asiakastapaaminen aamupäivästä, Kira muisti jälleen.

-Moona tulee siis mukaan sinne, Artturi päätti.

Kira ja Moona eivät vastustelleet. Artturin ääni oli yhä tiukemman sävyinen kuin yleensä ja naiset pysyivätkin mieluusti nyt yhdessä.

-Hyvä yötä, Artturi toivotti. -Ja hyvät herrat, tehkää olonne mahdollisimman mukavaksi.

Artturi Kivikosken poistuttua, tunnelma kävi jälleen hiukan jännittyneemmäksi. Hiljaisuuden rikkoi vain Tyyne-mummon vieno kuorsaus. Thor yritti olla huomaamatta vanhan naisen suupielestä valuvaa kuolavanaa ja säilyttää ruokahalunsa.

Moona siirteli yhä munakkaan paloja lautasen reunalta toiselle. Hän oli syönyt yhden palan, mutta mieleen nousi jälleen kuva sotketusta sängystä, ja munakkaan valkoiset osat eivät saaneet hänen ruokahaluaan heräämään. Sivusilmin nainen vilkuili häntä vastapäätä istuvaa Thor Björkiä. Miehellä oli vaaleat, hiukan sekaisin olevat hiukset. Vaalea parta oli siisti ja lyhyeksi leikattu. Harmaiden silmien sävy tuntui vaihtelevan kovan teräksen ja pehmeän usvan väliltä. Kieltämättä mies oli komea, vaikka tummat miehet olivatkin enemmän Moonan tyyppiä. Pitkästä aikaa Moona huomasi todella kaipaavansa Casimiria. Nyt olisi ollut se hetki, kun olisi todella kaivannut turvallista syliä, johon käpertyä.

-Moona, herätys! Kira huudahti. -Pitääköhän meidän mennä nukkumaan samaan huoneeseenkin?

-No tuskin, Thor huomautti.

Kira kohotti kysyvänä kulmiaan ja virnisti. Thor toivoi, että parta peittäisi punastumisen.

Luku 3.3.

Molemmat naiset olivat väsyneitä, hermostuneita ja peloissaan. Artturi luki Kiran kasvoilta vaaran merkit ja joutui siksi korottamaan ääntään, mitä tapahtui harvoin. Juuri nyt kumpikaan tytöistä ei ollut valmis kuulemaan ihan kaikkea.

-Tyr saattaa teidät ulos ja minä vaihdan muutaman sanan Thorin kanssa, Artturi jatkoi tiukalla äänellään. -He vievät meidät kotiin. Nukumme ja rauhoitumme. Huomenna jutellaan, kun te olette siinä mielentilassa.

Thor Björk pudisti päätään veljelleen. Hän näki tämän kulmien menevän ryppyyn ja tiesi, ettei veli ollut riemuissaan lapsenvahdin ja taksikuskin roolista.

-Eiköhän sitten mennä..., Tyr jupisi.

-Mennään. Tarvitsen tupakan, Kira tiuskaisi ja nappasi matkalaukkunsa ulko-ovelle rynnistäessään. Tyrin ilmeestä päätellen matkalaukun kulma osui johonkin arkaan paikkaan kipeästi.

Moona seisoi eteisessä suu mutrussa. Tilanteessa oli jotakin epäilyttävää eikä hän pitänyt sen paremmin isoisänsä kuin poliisienkaan käytöksestä. Olivatko Björkit todella poliiseja? Kai ukki oli varmistanut asian?

-Yksi asia vielä, Moona haki ääneensä vakautta. -Saisinko nähdä virkamerkkinne?

Thor ja Tyr tuijottivat Moonaa typertyneinä. Hetken hiljaisuuden jälkeen Thorin suupieli alkoi nykiä hieman.

-Tottakai, mies sanoi ja kaivoi virkamerkkinsä Moonan nähtäväksi.

-Sinä myös, Moona sanoi Tyrille nyökättyään hyväksyvästi Thorille.

Tyr muljautti silmiään, mutta kaivoi virkamerkkinsä esille.

Artturi Kivikoski jäi kahden kesken Thor Björkin kanssa. Hän ei ollut tavannut kumpaakaan miehistä aiemmin, ja oli hieman huolissaan. Oliko Virkkunen tosissaan? Vai oliko hän itse vain turhan varautunut...

-Mitä olette mieltä? Artturi Kivikoski kysyi Thorilta.

-Stravinski on todennäköisesti tämän takana, Thor esitti. -Tämä on tietysti vain epävirallinen arvaus. Mitään todisteita ei ole, mutta motiivi...

-Niin, Artturi synkistyi. -Mikä on motiivi? Miksi tytöt?

-Mikä on teidän arin kohtanne? Mikä osuisi teihin kipeimmin?

-Tytöt...

-Siinä syy, Thor totesi synkästi. -Näittekö keittiön?

Artturi nyökkäsi synkästi.

-Tilanne on todella vakava, Thor totesi. -Ja jos sallitte mielipiteeni, niin ehkä on parempi kertoa heille edes osa. Tämä voi vaatia erikoisiakin toimenpiteitä...

-Ymmärrän, Artturi nyökkäsi. -Jonkinlaiset turvamiehet lienevät siis tarpeen?

Thor Björk nyökkäsi vaaleat hiukset heilahtaen. Kevyt ja siisti parta toivat miehen olemukseen vakavuutta ja harmaat silmät saivat kasvot näyttämään aavistuksen liiankin vakavilta.

-Kehoittaisin teitä neuvottelemaan asiasta Virkkusen kanssa. Vaikka kyseessä onkin mitä ilmeisemmin henkilökohtainen asia, on Stravinski sen kaliiperin uhka, että uskon viranomaisten tulevan asiassa vastaan. Me emme halua antaa mafialle yhtään enempää jalansijaa Suomessa.

-Otan Kaleviin yhteyttä uudestaan huomenissa, Artturi lupasi.

-Me päivystämme luonanne ainakin tämän yön loppuun, Thor lupasi vastaavasti. -Katsotaan sitten mitä Virkkunen on asiasta mieltä. Teknisen tutkinnan pojat tulevat tänne huomenna, joten olemme varmasti alkuviikosta viisaampia.

-Hienoa, Artturi nyökkäsi ja puristi Thorin kättä.
Ainakin hän oli tehnyt jotakin.

Luku 3.2.

-Aika raju aloitus Stravinskeilta vai mitä? Thor sanoi veljelleen.

-Todella. Ei olisi uskonut hänen lähtevän tälle tielle näin pian, Tyr murahti ja laski pienen vihkosen keittiön pöydälle.

-Mitä sinä oikein raapustelit? Thor kysyi ja nappasi vihkon veljeltään.

Hän naurahti hieman turhan kovaäänisesti. Vihkoon oli piirretty kaksi tikku-ukkoa, joilla oli hameet. Ja molempiin tikku-ukkoihin johti viivoja sanoista jotka kuvailivat naisten ruumiinosia.

-Aika rajua, Thor hekotteli tällä kertaa hieman hiljempaa.

-Pakko kait jomman kumman meistä on edes vaikutettava ammattilaisilta, sinä kun et tunnu saavan mitään muuta aikaiseksi kuin naisten tuijottamista.

-Hah, minä en tuijottele naisia, naiset tujottelevat minua! Thor hymähti ja huomasi pian jotain mielenkiintoista.

-Jotenkin minusta tuntuu, että tämän ei kuuluisi olla tässä, Thor sanoi ja osoitti yhtä keittiön tasoista.

Tasolla oli valokuva Moonasta ja Kirasta yhdessä, kuvan eteen oli isketty suuri ja terävä keittiöveitsi.

-Joku yrittää selkeästi viestittää meille jotain, Tyr katsoi viestä lähempää.

-Tämä Stravinski tyyppi vaikuttaa hirmuisen mukavalta ihmiseltä, Thor sanoi ja alkoi katsella keittiön kaappeihin.

-Mitään ei ole ilmeisesti viety. Mutta joka paikka on sotkettu, jopa kylpyhuoneessa on käyty ja naisten kaikki hygieniatuotteetkin on tuhottu, Thor jatkoi ja alkoi naputtaa sormillaan pöytätasoa.

-Mitä luulet että Stravinski tahtoo sanoa näillä ihastuttavilla pienillä yksityiskohdilla? Tyr mietti lähinnä enemmänkin ääneen itselleen kuin veljelleen.

-No ainakin sitä, että kyseessä on helvetin sairas tyyppi. Tuon toisen eukon makuuhuoneessa on spermaa lakanoissa, Thor sanoi ja kurkisti oven kulmasta, ettei kukaan kuunnellut heidän keskustelua.

-Oletko varma, ettei kyseessä ole vain normaalit seksileikit? Tyr murahti ja katseli edelleen pöydässä kiinni olevaa veistä.

-En usko, että Artturin tytöistä kumpikaan harrastaa ihan sellaisia leikkejä. Peitto on nimittäin selkeästi sotkettu ihan äskettäin, ja kovin näkyvästi. Eli kyse ei todellakaan ole mistään vahinkolaukauksista, Thor selitti veljelleen.

-Kuvottavaa, Thyr sanoi ja jätti veitsen hetkeksi rauhaan.

-Niinpä, mutta nyt soitetaan pojat paikalle ottamaan kuvia ja tutkimaan koko paikka läpikotaisin, Thor muistutti ja lähti kohti olohuonetta.

Olohuoneessa tytöt istuivat edelleen sohvalla isoisänsä kanssa.

Moona ja Kira katselivat miehiä samalla kun he harppoivat takaisin olohuoneeseen keittiöstä.

-Joo aika selvä homma tässä on. Nyt on sitten niin että koko asunto on rikospaikka, ja mitään ei saa viedä pois, eikä mihinkään saa koskea, Thor ilmoitti.

-Miten niin mitään ei saa viedä pois tai koskea? Tuleeko tänne joku muukin vielä kaivelemaan meidän tavaroitamme? Kira huudahti ja nousi seisomaan.

-Pikku-neiti rauhoittuu nyt, Tyr hymähti. -Tärkeintä on saada kaikki tarvittavat todisteet talteen, jotta saamme selville kuka tämän on tehnyt.

-No joku sairas hullu tietysti! Kira kivahti.

-Aivan, Thor sanoi ja viittasi Artturille, jotta mies seuraisi häntä.

-Hetkinen! Moona sai suunsa vihdoin auki. -Meillä on oikeus kuulla mitä täällä oikein tapahtuu, tämä on meidän asuntomme kuitenkin.

-Moona-kiltti, Artturi aloitti. -Tämä on asia, josta en mielelläni keskustelisi kanssasi nyt. Sopiiko, että minä hoidan tämän?

-Ei sovi, Kira puuttui keskusteluun.

Pelon tilalle oli tullut nyt ärtymys. ”Pikkuneidittely” oli viimeinen silaus ja Kira tunsi olevansa valmis vaikka väkivaltaan.

Tyr ja Thor pysyttelivät taka-alalla. He eivät ottaisi kantaa Kivikosken toimiin. Ilmeisestikään naisilla ei ollut aavistustakaan mistä oli kyse. Thor ajatteli, että aikuisilla naisilla oli toki oikeus tietää asioiden taustoista enemmän. Toisaalta heidän olisi helpompi jatkaa toimia, jos he eivät olisi ihan koko totuudesta perillä. Ehkä Stravinski oli pyrkinytkin juuri tähän ja kertominen olisi juuri sitä, mitä mafioso halusikin?

-Palaan asian myöhemmin, Artturi jyrähti ja katsoi tiukasti lapsenlapsiaan.

Luku 3.1. Tytöt tykkää

Moona pesi kasvonsa. Mitään oksennettavaa enää ei ollut, meikit olivat levinneet ja kasvot olivat itkusta ja oksentamisesta turvoksissa. Todella viehättävää, Moona irvisti vessan peilille.

Kira ravasi tupakalla rappukäytävässä sijaitsevalla tuuletusparvekkeella. Nainen ei tupakoinut säännöllisesti, mutta hermostumiseen tupakka oli parasta lääkettä. Ja nyt Kiraa hermostutti todenteolla. Hän mietti, miten selviäisi huomiseen tapaamiseen asiakaspariskunnan kanssa. Morsian halusi mahtihäät ja Kira tiesi, että seuraava puoli vuotta olisi luvassa päänsärkyä - ja hyvät tulot yritykselle.

Artturi Kivikoski käveli olohuoneessa hermostuneesti edestakaisin. Odottavan aika oli pitkä ja hän halusi poliisit paikalle pian. Artturi oli erehtynyt vilkaisemaan keittiöön ja toivoi, etteivät tytöt olisi huomanneet mitä siellä oli tapahtunut.

Kira vippasi tupakannatsan parvekkeelta alas ja painui sisälle. Keväinen yö ei ollut vielä kovin lämmin. Hän ei huomannut pihaan parkkeerattua mustaa maastoautoa.

Ovikello soi. Artturi käveli ovelle ja avasi sen edes vilkaisematta kurkistusreiästä kuka oli tulossa. Hän tiesi kuka tai ketkä olivat tulossa.

-Poliisista päivää, kuului möreä ääni olohuoneeseen, jossa Kira ja Moona istuivat sohvalla odottaen että jotain tapahtuisi.

-Thor Björk hyvää päivää,toinen miehistä esitteli itsensä.

Kira ja Moona näkivät kahden, tummiin pukeutuneen vaalean miehen astuvan sisälle asuntoon. Miehistä toinen katseli ympärilleen.

-Hän on Tyr Björk, eikä hänellä ole selkeästi mitään tapoja, Thor sanoi ja tönäisi pariaan ärtyneenä.

Kukaan ei kommentoinut huomautusta ja molemmat miehet alkoivat katsella ympärilleen. Tyr Björk oli pitkä ja vaalea mies, jolla oli jäänsiniset silmät. Hän vaikutti jykevältä ja, kuten naiset huomasivat, hän oli varsin komea kasvoiltaan. Thor Björk oli pariaan hieman lyhyempi mutta selkeästi raamikkaampi. Kira tuijotti Tyriksi kutsuttua miestä hetken aikaa. Mies harppoi parilla askeleella sohvan luokse ja tuijotti naisia.

-Missä te olitte kun tämä tapahtui? Mies töksäytti ja otti esille pienen vihkosen, johon alkoi kirjoittaa.

-Olimme Lontoossa, häämessuilla, Moona vastasi, sillä Kira ei tuntunut pystyvän mihinkään tuijottaessaan miehiä suu puoliksi avoinna.

-Kumpi teistä on menossa naimisiin? Tyr kysyi välinpitämättömästi ja jatkoi kirjoittamista vihkoseensa.

Thor Björk oli tällä välin mennyt tarkistamaan asuntoa lähemmin.

-Mitä sillä on asian kanssa tekemistä? Kira kysyi mieheltä.

-Ajattelin vain rikkoa jäätä kysymällä jotain asiaan kuulumatonta, mies selitti naama peruslukemilla.

-Ajattelit tulla TYRimään koko homman vai? Kira laukaisi ja alkoi kikattaa miltei hysteerisesti.

-Vanha vitsi, Tyr vastasi ja kirjoitti jälleen jotain vihkoseensa.

Kiran takana seisova Moona alkoi myös kikattaa väkisin ja hetken kuluttua molemmat nauroivat puoliksi kippurassa typerälle vitsille.

-Voisitteko nyt keskittyä tähän asiaan kiitos? Mies murahti ja käveli keittiöön joka oli olohuoneen takana.

Thor oli jo saapunut keittiöön ja miehet keskustelivat keskenään sen verran hiljaisella äänellä, että naiset eivät kuulleet mitään. Artturi katseli hetken aikaa tyttöjä ja mietti pitäisikö hänen jäädä heidän kanssan, vai mennä poliisien kanssa keskustelemaan. Hän päätti kuitenkin jäädä tyttöjen seuraksi siksi aikaa kunnes miehet saisivat työnsä tehdyksi.

Luku 2.2

Kira istui sohvalla, joka oli täynnä vaatteita ja vaikka mitä tyttöjen kaapeista. Artturi istui Kiran viereen ja huokaisi.

-Meidän ei kai pitäisi koskea mihinkään, jättää kaikki tavarat niinkuin ne olivat kun astuitte sisään, mies huomautti.

Kira vilkaisi isoisäänsä ja hänestä tuntui kuin hän katoaisi ison sohvan ja isoisän varjoon. Hän ei yleensä pelästynyt vähästä, mutta nyt hänestä tuntui siltä kuin häneen olisi kajottu fyysisesti vaikka kyseessä olikin vain tavarat jotka lojuivat sekaisena joka puolella. Nainen ei vastannut isoisälleen ollenkaan vain jäi tuijottamaan lattiaa. Artturi nousi ylös.

-Menen nyt soittamaan muutaman puhelun ja hoitamaan tämän asian. Te tytöt tulette ainakin täksi yöksi kotiin.

Isoisä lähti kävelemään kohti Kiran huonetta jotta saisi rauhassa puhua puhelunsa. Heti kun mies oli laittanut oven takanaan kiinni Kira huusi hänen peräänsä.

-Tämä on meidän koti!

Artturi Kivikoski ei ollut kuvitellutkaan, että Stravinski oli näin nopea liikkeissään. Mies oli vapautunut vankilasta vasta muutama kuukausi sitten ja uskalsi nyt jo jättää näinkin selkeän merkin itsestään. Kukaan muu ei olisi murtautunut tyttöjen asuntoon ilman mitään näkyvää syytä. Tämä oli varoitus ja hyvin selkeä sellainen. Igor Stravinski oli Artturin arkkivihollinen, jos häntä sellaiseksi nyt voisi kutsua. Mies oli Venäjän mafian päämies, joka johti omia rikollisia osastojaan myös Venäjää ympäröivissä maissa, kuten Suomessa ja Virossa. Kivikoskilla ja Stravinskeillä oli moniulotteinen ja hyvin raaka menneisyys, joka yhdistäisi nämä suvut aina toisiinsa. Artturi kaivoi puhelimen taskustaan, huokaisi raskaasti ja otti puhelun.

-Artturi Kivikoski. Se, mitä pelkäsimme, on tapahtunut. Kotka on lentänyt pesästään. Kyllä, heti. Tyttöjen asunnolla on tapahtunut murto. Merkit ovat selkeät. Kyllä, heti. Kiitos.

Ja mies sulki puhelimen. 

Hän henkäisi muutaman kerran syvään ja päätti jälleen mennä tyttöjen luokse. He tarvitsivat apua, mutta hän ei kuitenkaan halunnut että tyttöjen koko elämä menisi ylösalaisin. Se oli tapahtunut kerran, muttei enää toista kertaa jos se hänestä oli kiinni. Mutta samalla mies tiesi, ettei asia ollut hänestä kiinni. Juuri kun Artturi oli astumassa ulos huoneesta hän huomasi kuinka Moona rynnisti hänen edestään kasvot täysin valkoisina vessaan ja kuuli oksennuksen ääniä.

-Kultaseni, onko kaikki hyvin? Artturi kysyi vessan oven läpi.

Ei vastausta. Pian Kirakin oli ovella kasvot melkein yhtä valkoisina kuin Moonallakin.

-Ukki, sinun kannattaisi mennä katsomaan Moonan huonetta... sänkyä. Se on...Hirveää.

Artturi melkein juoksi Moonan huoneeseen, tietämättä mitä odottaa. Ensin hän ei huomannut mitään, mutta sitten tahrittu sängynpeitto kiinnitti hänen huomionsa. Koko peitto oli mitä ilmeisemmin spermassa. Artturi ei halunnut mennä lähemmäs. Hän tunsi kauhun hiipivät sisälleen, muttei antanut sille valtaa. Juuri nyt hänen täytyi pysyä vahvana tyttöjään varten. Niinkuin aikaisemminkin. Mutta nyt asiat olivat muuttuneet, kohteena olivat hänen tyttönsä.

-Älkää koskeko mihinkään, mies toisti aiemman sanomansa. -Soitin Virkkuselle ja hän otti asian hoitoonsa. Tänne tulee poliiseja, mutta siviiliasuissa.

Helsingin poliisin päällikkö Kalevi Virkkunen oli Kiralle ja Moonalle tuttu jo vuosien takaa. Virkkuset olivat Kivikoskien perhetuttavia ja nyt Artturi oli siitä enemmän kuin kiitollinen. Tytöt eivät osaisi epäillä minkäänlaisia erityisjärjestelyjä. Mies tiesi voivansa luottaa Virkkusen tilannetajuun.

-Voimmeko lähteä täältä heti vai pitääkö meidän odottaa niitä kyttiä? Kira kysyi.

Häntä ahdisti koko tilanne. Hänen reviirilleen oli tultu luvatta ja röyhkeästi, ja nyt vielä pitäisi ryhtyä selvittelemään koko sotkua salassa medialta ja muutenkin jähmeän virkakoneiston kanssa. Kira ei uskonut, että poliiseja kiinnostaisi tämä tilanne viittä minuuttia pidempään. Kun kerran mitään ei oltu viety, niin jonkun hullun runkkarin perään tuskin lähdettäisiin. Poliisin resursseja oli muutenkin kiristetty, joten turhuuksiin ei ollut varaa.

-Odotetaan, Artturi sanoi ja kietoi kätensä Kiran hartioiden ympärille. -Tiedän, että teitä väsyttää ja inhottaa koko tilanne, mutta ei tässä kauaa pitäisi mennä. Oletko soittanut... hmm... Mikä hänen nimensä olikaan?

-Jarkko, Kira mutisi. -En ole. Katsoin kyllä, että hän on soittanut minulle jo kolmesti. En vain ole halunnut vastata ja selittää...

-Lähetä edes viesti, Artturi ojensi lempeästi tyttärentytärtään. -Hän on varmasti huolissaan siitä, onko matka mennyt hyvin ja oletko päässyt ehjänä perille.

-Hyvä on...

”Kaikki ok. Olen nukkumassa.” Kiran viesti oli lyhyt ja ytimekäs. Hän oli tapaillut Jarkkoa muutaman kuukauden ja mies alkoi käydä turhankin rasittavaksi. Pitikö muka joka päivä soitella? Kerta viikkoon olisi Kiran mielestä riittänyt oikein hyvin.

Luku 2.1. Call Me

(2. luvun teemabiisi Blondie: Call Me)

-No niin tytöt, kaikki on hyvin..., isoisä lohdutti hieman kömpelösti aikuisia lapsenlapsiaan.
-Miten kukaan voi tehdä mitään tällaista? Moona kysyi ja hieraisi silmiään.
Ennestäänkin jo levinneet ripsivärit valloittivat lisää ihon pinta-alaa. Moonalla oli kauniit, isot ja siniset silmät. Siitä huolimatta levinnyt silmämeikki ei ollut hänen edukseen.
-Oletko soittanut Casimirille? Kira kysyi.
-En... Sormus! Moona muisti ja kompasteli huoneeseensa.
Casimir Smirnov oli Moonan kihlattu. Teini-iästä saakka toisensa tuntenut nuoripari oli vihdoin tulevana juhannuksena astumassa avioliiton seesteiseen satamaan. Casimir, jolla ei ollut pikkurahasta puutetta, oli kihlannut rakastettunsa suurella ja erittäin arvokkaalla sormuksella. Moona oli varma, että asuntoon murtautuneet olivat nimenomaan sormuksen perässä. Sormus oli ainutlaatuinen harvinaisuus, eikä Moona edes halunnut tietää sen arvoa.
-Täällä se kuitenkin on...
-Murtautujilla on sentään tyylitajua, Kira mutisi.
Moona irvisti. Sormus oli mauton, mutta eihän hän sitä voinut ääneen sanoa. Hän ei uskaltanut juurikaan pitää sitä mukanaan, koska pelkäsi hukkaavansa ainutlaatuisuuden. Vakuutuskorvauksista ei paljoa iloa olisi.
-Soita Casimirille, ukki kehoitti. -Hän on varmaan muutenkin jo huolissaan sinusta...
Tuskin, Moona ajatteli mutta lupasi soittaa. Casimir oli juuri Berliinissä neuvottelemassa hänen ja isänsä yhtiön asioista, joista Moona ei tiennyt (eikä häntä kiinnostanut) sen tarkemmin. Jotenkin se liittyi asuntoihin, rakentamiseen, hotelleihin ja muuhun sellaiseen.

Moona vetäytyi myllättyyn huoneeseensa. Itse asiassa hän kaipasi nyt eniten omaa rauhaa, jotta voisi edes jollakin tapaa sisäistää tapahtuneen. Hän ei hakemallakaan löytänyt mitään järkevää syytä. Eihän asunnosta oltu viety mitään!
-Casimir?
-Moona? Joko olet Suomessa? Menikö matka hyvin?
-Matka sujui hyvin, mutta...
-En kuule. Tämä pätkii jonkun verran. Menikö matka hyvin?
Moona puri huultaan turhautumisesta ja hän olisi taas halunnut itkeä. Ryhtyä nyt selittämään asiaa Casimirille, joka ei kuullut ja jolla oli taustahälinästä päätellen muuta tekemistä.
-Matka sujui ihan hyvin. Kotiintulo...
-Kuule, soitan sinulle huomenna. Täällä ei linja nyt pelaa. Rakastan sinua!
Puhelu katkesi.
Moona huokaisi ja vilkaisi sänkyynsä. Lakanoilla oli runsaasti spermaa. Moona ryntäsi vessaan.

Luku 1.2.

-Ukki! Moona lähes nyyhkäisi puhelimeen. -Joo. Lento sujui hyvin. Ei ole mitään sattunut, tai siis on, muttei mitään sellaista, sellaista ettei lentokone tippunut tai mitään. Olen kunnossa, Kira myös vaikka huutaakin. Moonan ääni alkoi väristä ja kyyneleet valuivat hänen sinisistä silmistään.

-Anna se puhelin! Kira kivahti ja tempaisi puhelimen serkultaan.

Moona ryntäsi vessaan ja oksensi. Häntä pelotti ja hän kuuli Kiran pyytävän (tai oikeammin käskevän) isoisän tulemaan tänne. Ukkia Moona juuri nyt kaipasikin. Ukki antaisi hänelle halauksen ja vakuuttaisi tämän olevan vain pahaa unta. Oksennettuaan Moona huuhteli kasvonsa kylmällä vedellä ja katseli peiliin. Hän oli oksentaa uudestaan nähtyään, mitä vessan peiliin oli huulipunalla kirjoitettu. ”Tästä aloitamme yhteisen matkamme” (englanniksi).

-Kira! Tule katsomaan! Moona huusi.

Hän näki serkkunsa kalpenevan ja nieleskelevän, sitä näkyä ei kovin usein nähty. Kira Talvitie ei vähästä hätkähtänyt.

-Sairasta...

-Tuleeko ukki? Moona kysyi.

-Tulee. Hän lupasi ottaa taksin ja on täällä puolen tunnin päästä.

-Soititko poliisille?

-En. Ukki kielsi ehdottomasti ja hän lupasi hoitaa sen heti saavuttuaan tänne, Kira sanoi totisena. -Täällä on muuten pian lehdistökin.

-Niin tietysti, Moona huokaisi.

Kira ja Moona olivat varakkaan suvun jälkikasvua, joiden elämää oli aina enemmän tai vähemmän seurattu keltaisen lehdistön palstoilla. Vuosien takainen vanhempien traaginen menehtyminen auto-onnettomuudessa Pietarissa oli myyvä tarina, jolla tavallinenkin kansa voi hekumoida ettei raha tuonut onnea.

Moona ja Kira päättivät rauhoittua ja istuivat alas odottamaan heidän isoisäänsä. Kumpikaan naisista ei sanonut sanaakaan tuon puolituntisen aikana. Molemmat olivat nyt todella pelästyneitä peiliin kirjoitetun lauseen vuoksi. Edes Kira ei saanut sanaa suustaan. Pitkältä tuntuneen ajan kuluttua heidän isoisänsä saapuikin ovelle. Artturi Kivikoski oli armeliaasti vanhentunut surumielisen oloinen vanhempi herrasmies. Artturi oli menettänyt molemmat lapsensa ja oli ottanut lapsenlapsensa kasvatettavakseen. Kahden tytön kasvattaminen oli ollut rankkaa mutta antoisaa eikä hän olisi antanut hetkeäkään pois. Ei Kiran yöllisiä seikkailuja joista syntyi monia riitoja tai Moonan syömiseen tai itsensä tarkkailuun liittyviä riitoja. Tytöt olivat hänelle yhtä rakkaita kuin hänen lapsensakin olivat olleet, eikä hän antaisi tytöille tapahtua mitään pahaa. Ei vaikka hänen täytyisi lukita heidät kellariin loppuelämäkseen. Isoisä avasi huoneiston oven ja huomasi heti miksi tytöt olivat niin peloissaan ja järkyttyneitä. Koko asunto oli täysin sotkettu ja tuhottu. Tavarat olivat hujan hajan ja jotkut esineet oli rikottu. Mitään arvokasta ei näyttänyt olevan poissa, ainakaan ensisilmäyksellä. Heti kun Moona huomasi ukkinsa hän juoksi tavaroita väistellen miehen syliin nyyhkyttäen. Kira taas päätti avata sanaisen arkkunsa ja kertoi hirttävänsä sen joka tästä oli vastuussa. Artturi Kivikoski kuitenkin aavisti, että jotain pahempaakin saattoi olla tiedossa.

Luku 1.1

-Home sweet home, Moona huokaisi väsyneenä ja haukotteli.

Kira nuokkui. Lentokoneessa nautitut gintonicit pistivät mukavasti unettamaan. Moona vaihtoi muutaman kohteliaan sanan Englannin ja Suomen sääolojen eroista yrmeän taksikuskin kanssa.

-Perse puutuu, Kira jupisi.

Taksimatka Helsinki-Vantaan lentokentältä Kamppiin kesti hänen mielestään liian kauan. Moona ja Kira olivat juuri saapuneet häämessuilta Lontoosta. Viikonlopun mittainen työmatka oli vaatinut veronsa, vaikka hauskaa olikin ollut. Juhlayrityksen pyörittäminen vaati ajan hermoilla pysymistä myös häätrendien suhteen.

Taksi kurvasi tutun, jugend-tyylisen kerrostalon rapun eteen. Riuskin ottein kuski nosti naisten laukut kadulle ja jätti heidät sitten oman onnensa nojaan.

-Varsinainen asiakaspalvelun kuningas, Kira puuskahti.

-Olisiko hänen pitänyt kantaa sinut sisälle?

-No mikä jottei! Olenkin aina pitänyt möhömahaisista munkkipossuista!

-Lakkaa fantasioimasta ja ala tulla. Haluan nukkumaan, Moona hoputti.

Rappukäytävässä haisi ummehtuneelta kuten aina. Vanha hissi rämisi ja kolisi, mutta oli sentään useimmiten toimiva. Hissi pysähtyi viidenteen kerrokseen ja perässä raahattavat matkalaukut kolisivat, kun Moona kiskaisi omansa hissistä ulos.

-Älä käy riehumaan! Kira huudahti avatessaan ovea.

Moona pysähtyi ja aikoi tiuskaista Kiralle jotakin nasevaa, muttei äkkiä saanut suustaan sanaakaan. Kira oli saanut oven auki ja vastassa oli kaaos.

-Mitä helv..., Kira aloitti muttei voinut kuin tuijottaa kaaosta suu auki.

Oviaukosta avautui eteinen, joka oli täynnä kenkiä, laukkuja, takkeja ja lehtiä. Tämä kaikki olisi muutoin ollut ihan normaalia, jos tavarat eivät olisi olleet pitkin lattiaa. Eteisen peilikin oli sirpaleina lattialla.

-Oletan, että jätimme kämpän ehkä hivenen siistimpään kuntoon vaikka kiire tulikin? Moona henkäisi ja siirteli tavaroita edestään päästäkseen eteenpäin. Naiset kömpivät eteisestä olohuoneeseen.

-Ei voi olla totta! Kira voihkaisi.

Olohuone oli myös myllerretty täydellisesti. Televisio, stereot ja muu elektroniikka oli jätetty rauhaan. Kira katseli vaitonaisena hetken ja rynnisti sitten omaan huoneeseensa. Moona lysähti sohvalle, joka oli vedetty keskelle olohuonetta. Mitä ilmeisemmin naisten koko neljän huoneen asunto oli käännetty ympäri, tosin mitään ei kaiketi oltu viety.

-Ai kun vitun kiva! Kuului Kiran huuto jälleen. -Joku helvetin pervo on käynyt pikkuhousujeni kimppuun!

Moona nousi hitaasti ylös sohvalta. Tämä ei ollut todellista. Miten heille voisi sattua jotain tällaista?

Kira rynnisti takaisin olohuoneeseen.

-Katso nyt! Parhaat stringini on tuhottu!

Nainen piteli käsissään jotain, mikä näytti muutamalta kankaanpalaselta.

-Mitä ilmeisimmin niissä ei ollut paljoa tuhottavaa, Moona huomautti ja jäi tuijottamaan Kiraa.

Molemmat alkoivat nauraa hysteerisenä.

-Meidän täytyy soittaa ukille, Moona sanoi ja kaivoi jo kännykkää käsilaukustaan.

-Ukille? Soita poliisille! Tämä sairas tyyppi pitää saada vastuuseen heti paikalla! Kira melkein kirkui pitäen yhä kädessään alushousujen riekaleita.

Juuri kun Moona oli hakemassa isoisänsä numeroa, alkoikin hänen kännykkänsä soida.